tuonnit viennit pentueeni saavutukset omat koirat sijoitukset kasvattien kuulumisia uutisia yhteystiedot

Boisterous kenneli - Leila Rantanen Hinkaloistentie 34, 14300 Renko leila (at) boisterouskennel.net puh. (03) 687 77 86

Palautetta sivuista?

KASVATTAMANI PENTUEET

Aakkoset on käyty läpi, paitsi Å, Ä ja Ö, jotka hyppäsin yli ja aloitin uuden sarjan.

Neljä ensimmäistä pentuetta oli BRIARDEJA. Biancalla "miehet" olivat ranskalainen ja sitten saksalainen. BRIARD-pentuja oli kaikkiaan 35 kpl. Mustia ja fawneja.

Espanjan vesikoiria eli Perroja olen tähän mennessä kasvattanut yhdeksän pentuetta 1994-2005. Pentuja kaikkiaan 82 pentua. On ollut töpöjä ja hännällä, mustia, ruskeita, persikkaa ja valko-mustaa.

SCHAPENDOES on ollut tärkein rotuni. Niitä olen kasvattanut 14 pentuetta, 82 koiraa. Alussa oli musta-valkoisen lisäksi myös musta-harmaata mutta siitä on jo kauan. Mieluisin väri minulle on musta-valkoinen. Se on raikkaan näköinen, vaikka kaikki tuomarit eivät sitä arvostakaan.

Paljon on niitä jotka pitävätkin ja suosio on meillä ollut runsas. Koirani ovat paljon voittaneet. Koirieni ansiosta minut on viisi peräkkäistä vuotta palkittu VUODEN KASVATTAJA palkinnolla. Vapaaehtoisesti vähensin näyttelykäynnit. Lukuisia "titteleitä" ovat kasvattini keränneet. Suomen muotovalioita, Kansainvälosiä valioita, Eri maiden valioita, ja ensimmäinen Schapendoes Agility valiokin on minun kasvattini BOISTEROUS HERBIE.

Kuvagalleria (kuvatekstit tulossa pian!)